Piko ja Fantasio: Leopardinainen
Vuonna 2010 suomeksi ilmestyneet Nuoren sankarin päiväkirja ja Tummanvihreä pikkolopoika -albumit kertoivat Pikon ja Fantasion edesottamuksista toisen maailmansodan melskeissä. Tuoreessa Leopardinainen-tarinassa (Egmont) palataan Brysselissä sijaitsevan Moustic-hotellin käytäville. Nyt tosin eletään vuotta 1946, jolloin natsivalta on enää ikävä muisto.
Aurinko ei silti paista esteittä risukasaan. Punanuttuinen hissipoika Piko on vajonnut alkoholismiin, sillä hän suree keskitysleireihin kadonnutta Audrey-tyttöä. Lehtimies Fantasio pähkäilee puolestaan Pariisin eksistentialisteista kertovan artikkelin kanssa. Eivätkä natsitkaan ole vielä sanoneet viimeistä sanaansa.
Itse albumi käynnistyy Brysselin katoilta, kun yksisilmäiset robottigorillat ajavat takaa salaperäistä leopardinaista. Yön notkea tytär on etsimässä Kongosta varastettua taikakalua, jota ilman koko maa saattaa ajautua pirullisen Mustien uhrien herran valtaan. Ja tähän soppaan Piko ja Fantasiokin joutuvat sekoitetuksi.
Juonen peruskuvio on viehättävä sekoitus nostalgista pulp-retroilua ja postmodernia pop-tulkintaa. Parhaimmillaan olo on kuin vuosikymmenten takaista klassikkoa lukiessa. Tätä seikkaa korostaa Olivier Schwartzin silmiähivelevä, tyylitelty ligne claire -piirros, joka ottaa ilon irti ilmeikkäistä hahmoista sekä mennyttä maailmaa upeasti kuvittavista kaupunkinäkymistä. Päheistä autoista ja tyylikkäistä mainosjulisteista nyt puhumattakaan. Näin hienoa ja ajatonta sarjakuvataidetta kohtaa yleensä vain toiveunissaan.
Yannin kehräämä tarinointi ei toimi yhtä hyvin. Liiallinen kohkaaminen, pakkomielteinen viittauksien ripottelu sekä totiset sivujuonteet syövät kokonaisuuden viehätysvoimaa. Mutta mitäpä olisi toisen maailmansodan jälkeinen Pariisi ilman Jean-Paul Sartrea ja boheemien filosofien suosimia hämyisiä baareja ja kahviloita!
Jatkoa leopardinaisen seikkailuille on luvassa, kun kaksiosaiseksi mainostetun tarinan jälkipuolisko joskus valmistuu. Sillä välin voi koristella kotinsa seinät tämän albumin ruuduista suurennetuilla julisteilla.
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 3/14.
tähtivaeltajablogi 