Ennen Vartijoita
Before Watchmen
Kun DC ilmoitti aloittavansa uuden lehtisarjan Alan Mooren ja Dave Gibbonsin luoman Watchmenin pohjalta, moni piti hanketta silkkana rahastuksena.
Käytännössä vuonna 2012 ilmestyneisiin Before Watchmen -julkaisuihin on tarttunut innosta täristen. Kiitos tästä kuuluu tekijäkaartille, johon on saatu houkuteltua iso kasa jenkkisarjakuvan kovimpia nimiä aina Adam Hughesista Darwyn Cookeen.
Before Watchmen -minisarjat eivät tietenkään kestä vertailua alkuperäiseen, mutta eipä tuo ole tarkoituskaan. Pikemminkin yrityksenä on ollut luoda hyvää sarjakuvaviihdettä, joka valaisee mielenkiintoisesti Watchmenistä tuttujen hahmojen historiaa. Ja tässä on onnistuttu.
Sarjat ovat myös käyneet hyvin kaupaksi. Niinpä alunperin ilmoitettua seitsemän lehden kokonaisuutta on täydennetty kahdella lyhärillä.
Suomeksi Vartijat ennen -kokoelmia on julkaistu kaksi: Minuuttimiehet & Silkkiaave ja Koomikko & Rorschack (Egmont, 2013).
Silkkinen minuutti
Darwyn Cooken kirjoittama ja piirtämä Minutemen kertoo 1930-luvun lopulla syntyneen sankaritiimin seikkailuista. Tarina etenee kahdessa aikatasossa.
1960-luvulla seurataan harmaantuneen Nite Owlin muistelmien herättämää kuohuntaa. Yhä elossa olevat ex-kumppanit eivät katso hyvällä silmällä projektia, joka paljastaisi karut totuudet puhtoisten kulissien takaa. Sarjakuvan lukijat saavat kuitenkin nähdäkseen Minutemenien elämän karikot. Epäonnistuneet tehtävät, tulehtuneet henkilösuhteet ja väkivaltaiset kohtalot.
Siinä missä osa sankareista on liikkeellä vilpittömin aikein, hakevat toiset touhusta vain adrenaalipiikkiä tai rahaa ja julkisuutta. Esimerkiksi pedofiilirinkiä ei sovi tutkia, sillä se antaisi yleisölle aivan liian ankean kuvan todellisuudesta. Minuuttimiesten iloinen pukuleikki saa sarjan kuluessa kuitenkin monia synkkiä sävyjä.
Traagisesta pohjavireestä huolimatta Minutemen jää hieman etäiseksi episodikoosteeksi. Sisällön hajanaisuuden korvaa kuitenkin Cooken nostalginen kynänjälki, jossa pin-up-taiteen kultakauden viiva kohtaa modernin ranskalaisbelgialaisen ligne clairen sekä retrofiilistä hehkuvan animaatiotyylittelyn.
Cooke vastaa myös Silk Spectre -sarjan käsikirjoituksesta. Amanda Connerin piirtämässä psykedeelisessä kasvutarinassa kuljetaan huomattavasti Minutemeniä kepeämmillä linjoilla.
Eletään 1960-luvun loppua, ja teini-ikäinen Laurie on saanut tarpeekseen tukahduttavasta Sally-äidistään. Lisäksi opiskelijatoverit kiusaavat tyttöä tämän äidin menneisyyden takia. Sally Jupiter kun tuli aikoinaan tunnetuksi Minutemen-ryhmän seksikkäänä vamppina, jonka asut jättivät vain vähän arvailun varaan.
Nyt ylisuojeleva Sally pitää huolen siitä, että miehenpuolikkaat pysyvät Lauriesta kaukana – samalla kun hän koulii tyttöä taistelutaitojen vaativalla saralla. Ei siis ihmekään, että Laurie karkaa lopulta San Franciscoon, jossa hipit, huumeet ja vapaa seksi kukoistavat.
Vaikeampi on kuitenkin paeta selkäytimeen iskostunutta ajatusta, että vaikeuksissa olevia kanssakansalaisia on autettava. Vaikka sitten nuoren Silkkiaave kakkosen asussa.
Värikkäillä huumetripeillä ilakoiva sarjakuva on kivaa kevythubaa. Pilke silmäkulmassa kirjatussa juonikuviossa levyteollisuusmogulien salaliitto syöttää nuorisolle huumetta, joka saa heidät kuluttamaan hullun lailla.
Jo ennenkin taidoillaan ihastuttanut Conner taikoo nyt paperille uransa parasta jälkeä.
Komedia taksikuskista
Hymynaama Edward Blake vierailee merkittävässä sivuroolissa sekä Minutemen että Silk Spectre -sarjoissa. Omassa Comedian-lehdessään hän riehuu Vietnamissa ja kaveeraa Kennedyn veljesten kanssa.
Brian Azzarellon kehittelemä juoni rakentaa suhteellisen yksioikoista henkilökuvaa tappajasta, joka nauttii ammatistaan. Azzarellon Comedian on superpatriootti, jolla on yksinkertainen ratkaisu kaikkiin ongelmiin: väkivalta. ”Meidän pitää saada vihollisemme pelkäämään meitä yli kaiken. Rakkaudella ei rauhaa pidetä yllä.”
Sen ihmeempää tarinaa ei minisarjaan ole kehitelty. Sääli, sillä J. G. Jonesin hieno realistishenkinen piirros ansaitsisi seurakseen syvällisemmän sanoman.
Selvästi paremmin Azzarello onnistuu Rorschachin kanssa. 1970-luvun lopun New Yorkiin sijoittuva kertomus on saanut inspiraationsa aikakauden nihilistisistä elokuvista, kuten Martin Scorsesen Taksikuskista. Juonen toimivuutta auttaa keskittyminen saastaisilla kaduilla vaeltavan antisankarin elämän yhteen ajanjaksoon.
Pelkkää likaa ja rappiota ympärillään näkevä Walter Kovacs antaa turpiin niin sutenööreille kuin huumekauppiaille. Jännitys kiristyy, kun hän saa peräänsä armottoman rikollispomon, joka on päättänyt lakaista naamiopellen elävien kirjoista. Samaan aikaan kaupunkia kiusaa sarjamurhaaja, joka jättää jälkeensä viilleltyjen naisten alastomia ruumiita.
Toivotonta sisältöä tukee erinomaisesti Lee Bermejon inhorealistisen tummanpuhuva taide. Se korostaa upeasti New Yorkissa 1970-luvulla vallinnutta rähjäistä ja vaarallista tunnelmaa.
Tästä on timmi sarjakuva tehty.
Yön Manhattan
Rorschach näyttelee keskeistä osaa myös J. Michael Straczynskin käsikirjoittamassa ja Andy Kubertin piirtämässä Nite Owl -sarjassa. Siinä Kovacs ja Daniel ”Nite Owl 2” Dreiberg pitävät yhdessä järjestystä yllä.
Juonikuvioiden keskeisenä motivaattorina toimii prostituoitujen murhasarja. Poliisit eivät voisi vähempää välittää kuolleista huorista, mutta äkkipikaisen isänsä traumatisoima Dreiberg ei voi sietää naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Apuaan tapauksen selvittelyssä tarjoaa punahiuksinen dominatrix The Twilight Lady, jonka kohtalokkaaseen loveen jopa pöllön on vaikea olla lankeamatta.
Mainiosti toimivan dekkaritarinan ohessa Nite Owlissa viehättää sen psykologinen ote. Hahmojen moraalikäsitykset ja luonteenpiirteet avautuvat luontevasti, kun käydään läpi kokemuksia, jotka ovat muokanneet heistä sen, mitä he ovat. Näin paljastuvat myös keskeiset vaikuttimet, jotka ajavat sankareita eteenpäin heidän valitsemallaan tiellä.
”Tunsin häpeää siitä, että olin osa ihmisrotua. Niinpä en ole. Enää.”
Dr. Manhattan -lehdessä Straczynski on ottanut lähtökohdakseen ajassa ja paikassa matkustelevan sinisen miehen kvanttifysikaalisen ulottuvuuden. Kuumottavassa tarinassa visioidaan lähes kovan scifin tyyliin kvanttilomittumista, Schrödingerin kissa -ilmiötä ja haarautuvia todellisuuksia.
Tarkkailijan katseen alla mahdolliset maailmat muuttuvat yhdeksi oikeaksi todellisuudeksi – mutta tohtori Manhattanin silmien edessä todellisuus hajoaa lukemattomiin eri suuntiin yksittäisten valintojen seurauksena. Samalla kaikkeuden kudos repeilee, ja ainoa mahdollisuus kutoa se jälleen yhteen on sementoida sinisen miehen omat ratkaisut muuttumattomiksi entiteeteiksi. Elämäksi, jossa jokainen valinta on jo tehty.
Kunnianhimoisen sarjakuvan täydellistää tähtitaiteilija Adam Hughesin hieno kuvitus.
Myös Straczynskin kaksilehtisen Molochin piirtäjäksi on valikoitunut mestarismies. Argentiinalainen Eduardo Risso hallitsee sekä eloisan viivan että vahvojen varjojen graafisen leikin.
Itse tarina valottaa Minutemen-ryhmän arkkivihollisen, taikurista rikosparoniksi siirtyneen Moloch The Mysticin elämänkaarta. Kokonaisuus on sinänsä kiinnostava, muttei mitenkään ihmeellinen.
Miljardöörin dollari
Molochin kohtalo linkittyy myös Adrian Veidtin suuren suunnitelmaan, jonka syntyhistoriaa seurataan Len Weinin kirjoittamassa Ozymandias-sarjassa. Siinä maailman älykkäimmäksi mieheksi itseään tituleeraava miljardööri muistelee menneitä vuosia missionsa huipennuksen aattona. Rutkasti tekstiä sisältävässä tarinassa käydään läpi niin herran ura naamiosankarina kuin tarve pelastaa maailma primitiivisen barbarismin kynsistä.
Omasta neroudestaan vakuuttunut Veidt näkee itsensä modernina Aleksanteri Suurena, jonka tehtävänä on yhdistää kansakunnat valistuneen yksinvaltiaan hellään huomaan. Ajatusmaailmaa kuvastaa hyvin Jae Leen piirros, joka on kuin suoraan klassisten taiteilijoiden jumalaisesta kynästä. Hahmot ovat dramaattisesti aseteltuja, lihaksi tulleita veistoksia.
Wein on vastuussa myös Dollar Bill -erikoisnumeron juonikuvioista. Tähän hahmoon hänen tekstipainotteinen kerrontansa ei kuitenkaan istu. Herra Dollari kun on pankkiketjun mainosmalliksi 1940-luvulla palkattu kiiltokuvasankari, jonka edesottamuksista sietäisi syntyä rentoa huumoria. Ei sanoilla raskautettua prujua, jonka tapahtumat ovat pääosin tuttuja muista BW-lehdistä.
Piirtäjäjumala Steve ”Nexus” Rude yrittää parhaansa, mutta eipä hänkään voi loputtomiin keventää Weinin sinne tänne sinkoilevaa selitysripulia.
Tuomio
Neljästä kuuteen numeroon kestävistä Before Watchmen -minisarjoista ei varmasti kasva alkuperäisteoksen kaltaista ajatonta hittiä. Pikemminkin tarjolla on hyvää sarjakuvaviihdettä, joka valaisee mielenkiintoisesti Watchmenistä tuttujen hahmojen historiaa. Eikä siinä ole mitään pahaa. Tosin osa setin tuotoista sietäisi ohjata suoraan Mooren pankkitilille, sillä hänen perustyötäänhän tässä surutta hyödynnetään.
Toni Jerrman
Teksti on julkaistu alunperin Tähtivaeltaja-lehden numerossa 1/13 osana Sarjakuvavuosi 2012 Amerikassa -artikkelia.
tähtivaeltajablogi 